Skip to content

Historia

Yhteenveto historiasta

Kiikan reservinaliupseerit ry:n perustamiskokous pidettiin 5.12.1954 Kiikan seuraintalon yläsalissa. Yhdistys rekisteröitiin vuoden 1959 lopulla.
Tyrvään Sanomissa 1.12.1954 olleella ilmoituksella kehotettiin Kiikkalaisia reservin aliupseereita saapumaan kyseisen kuun viidentenä päivänä Kiikan seuraintalon yläsaliin keskustelemaan ja päättämään reservialiupseerikerhon perustamisesta. Keskustelua käytiin kolmesta pääaiheesta. Yksi näkökulma oli, ettei tällaisen yhdistyksen perustaminen ollut suotavaa. Olihan kulunut vasta kymmenen vuotta siitä, kun maanpuolustusjärjestö oli vieraan vallan toimesta maastamme kielletty. Toisena aiheena oli lähteä mukaan Vammalan seudun reservinaliupseereihin. Kolmas vaihtoehto oli perustaa oma yhdistys Kiikkaan. Oma yhdistys perustettiin ja sen toimintaa jatkaa nykyään Äetsän Reserviläiset ry.

Yhdistyksen kunniapuheenjohtajaksi kutsuttiin vuonna 2000 Kaarlo Koukku ja kunniajäseneksi on kutsuttu sotaveteraani Matti Riihimäki (2006) ja Risto Pelttari (2008). Yhdistyksen puheenjohtajina ovat toimineet: Lauri Syvänen, Uolevi Hanhijärvi, Aarre Tala, Kaarlo Koukku (1982 – 1996), Vesa Yli-Hongisto (1997 – 2016), Minna Leimu (2017 – 2019), Jani Vatka (2020 – ).

Yhdistys on kuulunut Satakunnan Reserviläispiiriin vuoteen 1998 asti, minkä jälkeen yhdistys hyväksyttiin anomuksestaan Pohjois-Hämeen Reserviläispiirin, nykyisen Pirkanmaan Reserviläispiirin, jäseneksi. Yhdistys on yksi Reserviläisliiton perustajajäsenistä.

Säännöt

Kiikan Reservin Aliupseerit ry aloitti sääntöjensä uudistamisen vuonna 1994. Uudistuksen tavoitteena oli, että yhä useammalla reserviläisellä olisi mahdollisuus osallistua jäsenenä yhdistyksen toimintaan. Yhdistys hyväksyi käyttöönsä reserviläissäännöt syyskokouksessaan 1994. Säännöt muutettiin vastaamaan liiton sääntöehdotusta kesällä 1996. Äetsän Reserviläiset ry hyväksyi syksyllä 2006 käyttöön säännöt, jotka mahdollistavat jäsenyyden jokaiselle täysi-ikäiselle Suomen kansalaiselle, jonka yhdistyksen johtokun­ta jäseneksi hyväk­syy.

”Lopulta keväällä 1995 ajauduttiin tilanteeseen, jossa ratkaisu myös liittotasolla oli tehtävä. Kiikan Reservin Aliupseerit ry lähetti liiton käsittelyyn jo marraskuussa 1994 tehdyn sääntömuutoksen, jossa yhdistyksen nimi oli kirjattu muotoon Äetsän Reserviläiset ry ja jäsenyys avattu periaatteessa kaikille reserviin kuuluville tai sen ikärajan ylittäneille henkilöille. Raul:n säännöt eivät kuitenkaan mahdollistaneet kyseisen sääntömuutoksen hyväksymistä.” (Reservin Aliupseerien Liitosta Reserviläisliitoksi, T. Maatiala ,1996)

Pöytästandaari

Yhdistys otti juhlakokouksessaan 30.10.2004 käyttöön pöytästandaarin. Standaaria, jonka on suunnitellut heraldikko Matti Ponsi, myöntää yhdistyksen hallitus harkitusti ja niukasti jäsenelle tai yhteiskumppanille.

”Standaarin värit ovat Satakunnan ja Porin rykmentin perinteiset värit. Aaltokoroinen vastapalkki kuvaa Kokemäenjokea äetsäläisine koskineen. Polvivarras ja ruusu symbolisoivat yhdistyksen laaja-alaista reserviläistaustaa miehistöstä esiupseereihin—”korpraalin natsasta majurin nappiin” liiton tunnuksen ollessa ylinnä kunniapaikalla.” (Matti Ponsi 19.2.2004)